25. tammi, 2018

Hillitse kielesi!

On hyvin surullista se, että jotkut itseään uskoviksi kutsuvat henkilöt levittävät kaikenlaisia juoruja ja panetteluja sekä mustamaalaavat toisia ihmisiä/seurakuntia ja jopa työpaikkoja. Sitä välillä kuulee ihan uskomattomia juttuja itsestäänkin ja silloin on aivan suu ja silmät ammollaan, että mistä tällainen pahuus nousee. Raamatun mukaan se nousee helvetin syvyyksistä:

Samoin myös kieli on pieni jäsen ja voi kuitenkin kerskata suurista asioista. Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää! Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tulee elämän pyörän, itse syttyen helvetistä. Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt; mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä. Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja; samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni. Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä? Eihän, veljeni, viikunapuu voi tuottaa öljymarjoja eikä viinipuu viikunoita? Eikä myöskään suolainen lähde voi antaa makeata vettä.” (Jaakob 3: 3-12)

 

Mitä syvimmillään tarkoittaa panettelu/mustamaalaaminen? Se tarkoittaa vähintäänkin seuraavia erilaisia variaatioita:

-          panetteleva henkilö kertoo tieten tahtoen toisesta ihmisestä/seurakunnasta/työpaikasta väärää tietoa eli valehtelee tahallisesti/keksii asioita omasta päästään

-          panetteleva henkilö kertoo osan totuutta toisesta henkilöstä/seurakunnasta/työpaikasta ja tämä kerrottu osuus on kerrottu vahingoittamismielessä, mutta hyvät asiat on jätetty kertomatta

-          panetteleva henkilö kertoo oikeaa tietoa, mutta vääristää oikean tiedon siten, että sillä saatetaan kyseinen henkilö/seurakunta/työpaikka huonoon valoon toisten silmissä

Variaatioita löytyy yllä kuvattujen lisäksi varmaan muitakin. Henkilö, joka panettelee toista henkilöä/seurakuntaa/työpaikkaa haluaa vahingoittaa eli motiivina on TIETOINEN vahingon tuottaminen. Panettelun motiivina on usein kosto, katkeruus tai kateus. Kosto voi johtua monesta syystä samoin kuin katkeruus ja kateuskin. Näille teoille ei kuitenkaan ole mitään puolustusta Jumalan edessä, sillä Raamattu sanoo kahdeksannessa käskyssä: Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi!  

Jatketaan vielä Jaakobin kirjeen lukemista luku 3 ja jakeet 13-17:

”Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan. Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta. Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.”

 

Jos vielä mietitään tätä vahingoittamistarkoitusta, mikä on aina sisäänrakennettu jokaiseen panetteluun, niin ketä panettelu vahingoittaa eniten…? Panettelu vahingoittaa eniten panettelun puhujaa, sillä Herra ei jätä sitä rankaisematta. Mitä ihminen kylvää sitä hän myös niittää. Jos kylvät kuolemaa, niin tulet sitä hengellisesti myös niittämään omalle kohdallesi.

Nyt on parannuksen tekemisen aika, aika laittaa astiat kuntoon, sillä Herra tulee kohta ja Hänellä on palkka mukanaan! Hän puhdistaa sanan mukaan puimatantereensa ja kokoaa nisut aittaan ja polttaa ruumenet sammumattomassa tulessa (Lk. 3: 17). Jos tunnet piston sydämessäsi, niin se on hyvä merkki: et ole vielä ihan lopullisesti paatunut. Psalminkirjoittaja sanoo näin: ”Herra pane minun suulleni vartija, vartioitse minun huulteni ovea.” (PS. 141: 3) Tämä olkoon myös sinun ja minun päivittäisenä rukouksena! Tehdään parannusta joka päivä!

 25.1.18 HL